torstai 24. lokakuuta 2013

Maitokahviahkoa

Kävin pari viikkoa sitten perjantaina I Love Me-messuilla messukeskuksessa pyörähtämässä, josta kannoin kotiin kunnon ripatukullisen uusia kynsilakkapulloja. Olin polkuja pitkin saanut haalittua itselleni ammattilaiskutsun, joten pääsin messuilla myös sinne ammattilaisosastolle, jossa myytiin Zoyan lakkoja halvalla Nailcityn toimesta!

Eipä olisi ehtinyt Suomen pisintä sanaa sanoa, kun jo sunnuntaina kahvitauolla, töissä ollessani ajauduin lukemaan hehkuttavia kommentteja blogeista IsaDoran Macchiato-lakasta. Siltä istumalta päätin (ja ilmoitin miehelle), että mä en halua tuota lakkaa, mä TARVIIN sen. Mikäpä siinä sitten auttaa, tytön täytyy saada, mitä tytön täytyy saada: maanantaina Jumboon ja Kicksistä löytyi välittömästi. Citymarketista löytyi puoli tuntia myöhemmin sama lakka alennuslaarista, 5€:n hintaan.

Macchiato on ihanan täyteläinen, kahdella kerroksella täydellisesti peittävä, vaaleanruskea creme, jossa on pientä hopeaista shimmeriä. Sävy taittaa mielestäni ihan vähän liikaa violettiin ollakseen oikean maitokahvin, tai macchiaton värinen.

Liimasin päälle eBaysta tilaamiani siirtokuvia. Nämä olivat yksilöitä, jotka täytyi leikata ääriviivojaan myöten irti arkista: hidasta ja työlästä. Lopputulos miellytti omaa silmää, varsinkin, kun lakka oli juurikin niin kauniin värinen, kuin olin antanut itseni odottaa.



Lakkauksen elinkaaren loppupuolella sain päähäni vielä alkaa tuunata pintaa, koska lohkeamia, tai muita virheitä ei ollut pahemmin ilmaantunut. Levitin päälle kerroksen China Glazen Fairy Dustia ja... no, lopputulos tämän jälkeen oli aika ruma. Lakkaukset saivat seuraavana aamuna häädön.



Käyttämäni lakat:

OPI - Nail Envy Dry & Brittle
IsaDora - Macchiato
Seche Vite
China Glaze - Fairy Dust

perjantai 18. lokakuuta 2013

Ellen loitsuja

Parin viikon takaisen Lakkaushaasteen aiheena oli yksinkertaisesti punainen väri. Omistamistani kahdesta Bariellen lakasta esittelinkin jo aiemmin ihanan ja vaalean Buddha-Fulin. Päätin toteuttaa tämän haasteen saman merkin samantyyppisellä, tummanpunaisella flakielakalla.

Bariellen Elle's Spell on koostumukseltaan melko ohut ja läpikuultava, viininpunainen jellylakka, jossa on seassa oranssina ja vihreänä ja tuhantena muuna sävynä hohtavia lastuja. Kerrostamalla lakan sai 3-4 kerroksella peittämään allakuvatunlaisesti. Helpommalla pääsee, jos lakkaa Elle's Spellin jonkun helpommin peittävän, viinipunaisen cremen päälle, eikä yritäkään saada tällä yksilöllä peittävää tulosta. Kerrosten lukumäärästä johtuen kuivumisaika oli melko pitkä, mutta vastaavasti sainkin lakkaukset kestämään kynsillä hyvinä koko sen lähes-viikon, jonka jälkeen päätin vaihtaa väriä. Liimasin päälle vielä hyvinkäyttäytyvät valko-keltaiset vesisiirtokuvat (Mimaxilta), ja näillä mentiin.





Käyttämäni tarvikkeet:

OPI - Nail Envy Dry & Brittle
Barielle - Elle's Spell
Vesisiirtokuvat - Y006
Seche Vite

torstai 17. lokakuuta 2013

Jos sun täytyy, niin sit sun vaan täytyy

Syysväsymystä pukkaa, heijastuu ikävästi näihin harrastuksiin, kirjoittamisen osalta siis. Olen lakkaillut kynsiä tasaisesti pari kertaa viikossa ja räpsinyt kuviakin joistain, arkistomateriaalia on blogia varten hallussa siis.

Pinkit kirahvi-/kilpikonnakynnet ovat peräisin parin viikon takaa. Lakkasin pohjat kynsiin OPI:n If You Moust, You Moust:lla, jonka sävy yllätti sitä kynsille laittaessani. Pullon kylki antoi odottaa jotain vähän murretun ja tylsän pinkin väliltä, mutta lopputulos kynsillä olikin lähes neonmaisen kirkas. Tiedä häntä, onko näin kylmä sävy kalmanvalkealle, vähän kellertävälle ihonvärilleni oivallisin valinta, mutta koska tykkään väristä muuten, se saa ison peukun suunnaltani ja pysyy kokoelmassani. Koostumukseltaan lakka toimi moitteettomasti omalla kohdallani ja peitti kahdella kerroksella.

Leimaukset tein BM-313-laatalla käyttäen Barry M:n Silver Foil-lakkaa.




Käyttämäni tarvikkeet:

OPI - Nail Envy Dry & Brittle
OPI - If You Moust, You Moust
Barry M. - Silver Foil
Bundle Monster-laatta - BM-313
Seche Vite