torstai 24. lokakuuta 2013

Maitokahviahkoa

Kävin pari viikkoa sitten perjantaina I Love Me-messuilla messukeskuksessa pyörähtämässä, josta kannoin kotiin kunnon ripatukullisen uusia kynsilakkapulloja. Olin polkuja pitkin saanut haalittua itselleni ammattilaiskutsun, joten pääsin messuilla myös sinne ammattilaisosastolle, jossa myytiin Zoyan lakkoja halvalla Nailcityn toimesta!

Eipä olisi ehtinyt Suomen pisintä sanaa sanoa, kun jo sunnuntaina kahvitauolla, töissä ollessani ajauduin lukemaan hehkuttavia kommentteja blogeista IsaDoran Macchiato-lakasta. Siltä istumalta päätin (ja ilmoitin miehelle), että mä en halua tuota lakkaa, mä TARVIIN sen. Mikäpä siinä sitten auttaa, tytön täytyy saada, mitä tytön täytyy saada: maanantaina Jumboon ja Kicksistä löytyi välittömästi. Citymarketista löytyi puoli tuntia myöhemmin sama lakka alennuslaarista, 5€:n hintaan.

Macchiato on ihanan täyteläinen, kahdella kerroksella täydellisesti peittävä, vaaleanruskea creme, jossa on pientä hopeaista shimmeriä. Sävy taittaa mielestäni ihan vähän liikaa violettiin ollakseen oikean maitokahvin, tai macchiaton värinen.

Liimasin päälle eBaysta tilaamiani siirtokuvia. Nämä olivat yksilöitä, jotka täytyi leikata ääriviivojaan myöten irti arkista: hidasta ja työlästä. Lopputulos miellytti omaa silmää, varsinkin, kun lakka oli juurikin niin kauniin värinen, kuin olin antanut itseni odottaa.



Lakkauksen elinkaaren loppupuolella sain päähäni vielä alkaa tuunata pintaa, koska lohkeamia, tai muita virheitä ei ollut pahemmin ilmaantunut. Levitin päälle kerroksen China Glazen Fairy Dustia ja... no, lopputulos tämän jälkeen oli aika ruma. Lakkaukset saivat seuraavana aamuna häädön.



Käyttämäni lakat:

OPI - Nail Envy Dry & Brittle
IsaDora - Macchiato
Seche Vite
China Glaze - Fairy Dust

4 kommenttia:

  1. Olen yksi tätä lakkaa hehkuttaneista; on se vaan ihana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mm. juurikin sua tarkoitin :). On se vaan hieno, ei siitä pääse... Edelleen harkitsen sen backup-pullon hakemista Jumbon Cittarin alelaarista, halvalla kun saisi.

      Poista