sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Rockia kansalle!

Eilen oli suuri päivä: Desyren keikka Espoossa Suvizza-ravintolassa! Meno oli huikea ja bändin tyttö ja pojat pistivät jälleen parastaan.

Jäsenillä on oikeus ja velvollisuus panostaa ulkoasuunsa niin paljon, kuin mahdollista. Seuraavana pientä kuvakavalkadia siitä, mitä kuuluu asiaan ollessaan Desyren jäsen.

 Laulaja Mazi Danger Bee ja rumpali  Jayce Prime


Kitaristi Coco Tommy ja basisti Mike Seeker

Synisti Lady Soundwave

Kuvat otettu "bäkkärillä" ennen keikkaa. Itse keikkakuvat olivat niin hirvittävän huonoja puhelimella otettuja, että niistä vain maistiainen tässä:



Askartelin siipalleni, Mike Seekerille kynnet perjantai-iltana. Oltiin molemmat tyytyväisiä, vaikka niitit ei olleetkaan ihan niin hurjan näköisiä, mitä oltiin ajateltu etukäteen.




Itselleni maalasin melko perusranskiksen mustalla ja hopealla:


lauantai 29. syyskuuta 2012

Pum! Pam! Räiskis!!

Sain idean näihin kynsiin Nailasaurukselta, joka oli tehnyt vallan samanlaiset. Ihana blogi muutenkin.

Lakkasin kynnet aluksi China Glazen Strawberry fieldsillä. Lakka on todella kaunis pinkki, missä kelluu kultaista hippusta mukana. Täydellinen ostos! 2 kerrosta riitti peittämään.




  Leimasin päälle ristikon CG:n Devotionilla ja Konadin m57-laatalla. Räiskähdykset piirsin pensselillä ja CG:n For Audreylla ja rajasin ne Kissin mustalla Art linerilla. Kirjoitin nuo tekstit samalla lakalla, mutta pienemmällä pensselillä.





Oikean käden tekstit meni aika suttuisiksi, kun yritin päteä vasemmalla kädellä, mutta ei haittaa menoa. Jälkiviisaana olisin ehkä vaihtanut tuon For Audreyn johonkin keltaiseen sävyyn. Olisi sopinut tunnelmaan paremmin.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Sosiaalista verkkomediaa

Teki mieli taas koittaa tarkkuusmaalausta. Tällä kertaa ansioiduin omasta mielestäni vähän paremmin, kuin viime kerralla. Pohjalla kaikissa kynsissä on Essien Blanc, jonka onnistuin tiputtamaan lattialle korkki aukinaisena urakan päätteeksi.. Ei mennyt rikki, sotku vain. Kuviot on maalattu sekä Kiinalaisilla koristeluväreillä, että ihan peruskynsilakoilla.

Maalasin nämä siis pienellä siveltimellä ja kynsilakoilla (varaudu kuvatulvaan).

RSS Feed, Twitter, Blogger, Facebook, Messenger, mikälie, Yahoo! ja Google. Peukuissa vielä kuvan ulkopuolella Youtube ja Gmail.







Olen tästä mese-logosta aivan erityisen ylpeä :). Vasemmalla kädellä piirretty!



Taiteilijan luova kaaos <3.

Hauskaa perjantaita!


torstai 27. syyskuuta 2012

Pör pör pörrö

Olin mainonnan uhri, jälleen kerran. Facebookin Kynsikoristelut-ryhmän seinälle ilmestyi pari päivää sitten kuva, missä henkilö X (ei kuulemma kirjoita blogia) oli kuorruttanut kyntensä askartelukäyttöön tarkoitetulla samettijauheella. Kuva tuli mieleeni ostosreissulla toissapäivänä, kun ohitin Tiimarin ja pakkohan sinne oli piskahtaa käymään.

Näissä on pohjalla Make Up Storen Henric, eli vähän tummemman sävyinen vihreä ja Wet'n Wildin Wild Shine - kirkas päällyslakka. Koitin arpoa laitanko alle värilakkaa vai en, koska en ollut ennalta varma "pölyn" peittävyydestä. Oli hyvä, että päädyin laittamaan, sillä n.5 tunnin kuluttua kynsissä oli jo kiiltäviä, karvattomia (:D) kohtia. Olin tosin ruoanlaiton yhteydessä mm. rasvannut uunivuoan voilla ja pessyt kädet useaan kertaan, mitkä kulutti kynsien pintaa selvästi.

Hih, nää oli aika hauskat. Käytännölliset? Ei. Tavallisesta, nopeasta käsien pesusta pörröt selvisivät leikiten, olivat vaan samettimaisesti märät pitkään pesun jälkeen. Jos vastaisuudessa haluaisin näiden kestävän kauemmin, kuin vajaan päivän ja tiedän tulevani tekemään töitä käsillä (ruoanlaitto ym.), laitan varmaan kaksi kerrosta pörröä. Siis: päällyslakka, pörrö, toinen kerros päällyslakkaa ja pörrö vielä siihen päälle. Laitoin kynnet eilen aamupäivällä ja nyt, vuorokausi myöhemmin osa kynsistä on jo kokonaan kaljuja, osassa pörröä on vielä ihan hyvin. Summa summarum, hauskan näköiset ja tuntuiset, mutta äärimmäisen lyhytikäiset.







keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Jeeee

Nyt en malta odottaa huomiseen, on niin jännää kerrottavaa! Tilasin Ameriikan mantereelta kynsilakkoja viime viikolla ja äsken ovikello pirahti postitädin saapumisen kunniaksi! Transdesign oli paikka ja lakat siellä ihan naurettavan halpoja verrattuna koti-Suomen vastaaviin.

Lakat saapuivat pakattuna small flat rate boxiin, joka näytti tältä (vähän jo revittynä, kun olin niin täpinässä, että unohdin kuvata):



Lakat sisällä olivat nätisti ja turvallisesti pakattuna:


+ Aino


Small flat rateen sopii 9 tämän kokoista lakkapulloa.


Ja ah, tässä ne ovat <3.Dance baby, Strawberry fields, Ruby pumps, For Audrey, Liquid leather, I herd that, I'm not lion, Passion ja Devotion.

Ha, in your face, Nfu Oh!

Kerroin aikaisemmassa postauksessani joitain aikoja sitten taistelleeni Nfu Oh:n hologrammilakan ja leimauksen yhteensopimattomuuden kanssa. Nufu ei tiennyt, ketä vastaan taisteli. Minä taistelin. Joku muukin oli onnistunut tässä, minäkin tulen onnistumaan tässä!  Tulin, näin ja voitin!

Arvoisat naiset ja herra. Saanen esitellä; Onnistuneet lakkaukset, leimattuna Nfu Oh:n hologrammilakalla! (Huomioikaa myös korjatut ja huolletut kynsinauhat)






Vaikka kynnet ovat sangen yksinkertaiset tänään muuten, taisin kuluttaa niihin reippaasti eniten aikaa tähän mennessä. Pikakuivattava päällyslakka kadotti Nufusta suurimman osan sen hologrammi-efektistä, mutta se oli urakan päättyessä täysin olematon murhe. Onnistuin!

Hankin eilen Mimaxilta uuden stamperin leimakuviointia varten. Materiaali oli täysin erilaista, mitä olin sen kuvitellut olevan. Paljon pehmeämpää silikonimaista kumia, kuin vanhemmassa Konadissani. Olin oppinut käyttämään Konadia ihan hyvin, joten sen uuden kanssa työskentely oli hirmuisen vaikeaa, on yhä. Uusi yksilö ei toiminut Nufun kanssa sitten mitenkään päin, joten ajattelin antaa Konadille vielä uuden mahdollisuuden. Mitä ihmettä, en tiedä mitä tein eri tavalla, mutta nyt se toimi! Ehkä olin nopeampi. En vielä eilen, enkä tänään päässyt kaveriksi uuden kanssa, täytyy harkita mitä teen sen kanssa..


Uusi Mimaxilta ostettu stamperi.


Vanhempi Konadin valmistama.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Pastelliraitaa

Nämä kynnet olivat eilen toiset, mitkä maalasin. Aloitin aamulla lakkaamalla kynsiin vanhoilla, Kiinasta tilatuilla koristelulakoilla; neonsävyjä vaikka muille jakaa, sinne tänne suunnattuina raitoina. Kuvat niistä (ei niin valitettavasti) jäivät ottamatta. Lähdin niiden valmistuttua käymään Jumbossa ruokaostoksilla ja muuten vain katselemassa. Joka kerta, kun ojensin kättäni jonkun vieressä ottamaan jotain tavaraa tai vastaanottamaan kuittia kassaneidiltä, häpeän puna nousi kasvoille. Ei olleet ihan ostosreissukelpoiset ne.

Kotiin päästyäni pyyhin ne (12-vuotiaan töherryksiltä näyttäneet) lakat pois ja aloin leikkiä hääkutsuaskarteluista ylijääneillä rajaustarroilla. Vaaleansininen Flormarin Pretty-lakka pääsi ensimmäistä kertaa kokeiluun. Tosi ihana creme, mikä peitti kahdella kerroksella melko kiitettävästi. Päälle teippiä ja Wet'n Wildin vaaleanpunaista ja näillä taas mennään.




Hops vain ja taitaapa olla aika jälleen kynsinauhamanikyyrin.


maanantai 24. syyskuuta 2012

Koukeroa

Ihastuin edellisien kynsien koukerokuvioihin niin, että jatkoin samalla teemalla seuraavienkin kynsien kanssa. Tosin ilman enimpiä muita koristeluja. Jälleen kerran kaikui ilmoille kysymys miksi, oi miksi vasemman käden hienomotoriset ominaisuudet ovat niin kovin vaikeita ottaa käyttöön?

Nämä pääsivät asumaan kynsillä lauantain työpäivän ajan, jonka aikana yhden kynnen lakasta lohkesi palana puolet :(. Illalla lähtivät ne sitten poies.




sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Corpse bride ja kissinvillat

Halusin leikkiä taiteilijaa (apinoimalla tätä). En osannut, kynnet liian pienet, vääränlaiset värit, liian isot pensselit jne. Mutta löysin kivan lakkayhdistelmän, jos joskus haluaisin pitää blingbling-violettia ilman koristuksia. Kas näin:


Pohjalakkana tässä on Seppälän Golden Rose sävyltään 183 ja päällä on Flormarin bling nro 819.

Olisi pitänyt käyttää akryylivärejä. En muista omistanko, enkä viitsinyt mennä penkomaan makuuhuoneeseen, missä yötyötä tekevä mieheni nukkui, joten käytin kynsilakkoja. Tätä seurasi:




Ja voi kissinvillat sentään, kun en viitsi rumemmin tässä sanoa. Tahdon isommat kynnet! Mitään selvää ei saa kuvioista. Ai niinku mistä kuvioista?? On siellä niitä. Maalasin vain toisen käden, koska hermot.

Liikaa itsekritiikkiä, sanoisi varmaan mies, jos vielä valittaisin näistä. Poistin nämä kynsistä ennen, kuin mies heräsi.