tiistai 10. syyskuuta 2013

Kätevää ja uutta

Huomasitte varmaan uuden bannerikuvan blogin yläreunassa? Mennään, kuulkaa, ihan korkeakulttuurin rajoilla, taidetta on tämä! Ihan on kynsilakkapullojen kuvia kynsiblogissa, miten uutta ja omalaatuista ;). No mutta, mitä tykkäätte? :D

Alkavan syksyn aikana on tullut hamsteroitua laatikoihin tarpeistoa talven varalle; jos vaikka käy niin, että lumi tukkii tiet, eikä pääse kauppaan :D. Seuraavana pari tuotetta, joita ilman en pysty, halua tai aio tulla pystymään elää.


Aivan syystä ensimmäisellä kunniapaikalla: X-tra-kynsilakanpoistoaine. Näiden edestä vuodatettiin verta, hikeä ja kyyneleitä, ainakin lähes. Koko kynsisfäärin järkytykseksi X-tra-pullot katosivat yllättäen kauppojen hyllyiltä joskus kevättalvella. Kesälomaillessani heinäkuussa Kauhavalla, löysin kultasuonen paikallisesta S-Marketista, mutta ostin silloin pulloja vain yhden, mikä oli virhe. Siitä lähtien jokaisella ruokaostosreissulla olen kaihoisa ilme kasvoillani kävellyt Tikkurilan Prisman tyhjän pullohyllyn ohitse.

Viime viikolla kynsiharrastajakollega mainosti Facebookin Kynsikoristelut-ryhmässä nähneensä (ja hamstranneensa) läjän pulloja Jumbon Prismassa! Spontaanius on toisinaan toinen nimeni, auton avaimet pöydältä ja wiuh, menoksi! Ja oi onnea, siellä oli. Mahtoi sivustaseuraavat katsoa pitkään naista, joka kulkee syli täynnä kynsilakanpoistoainepulloja, mutta ei haittaa.

Ja niin, mikä tässä nyt on niin erikoista? Noh, ei varsinaisesti mikään muu, kuin simppeli yksinkertaisuus ja halpuus. Ainesosaluettelossa komeilee harvinaisesti vain kaksi eri ainetta: Asetoni ja risiiniöljy. Ei ehkä hellävaraisinta, mutta tehokkainta! Hintaa pullollisella taitaa olla n. 1,48€ :).

Yllättävää kyllä, Miramen vastaava asetonia sisältävä, vähintään tuplaten ainesosia sisältävä poistoaine kuivattaa sormenpäät korpuksi paljon tehokkaammin, mutta vastaavasti poistaa lakat tehottomammin. Eihän asetoni ole hyvää iholle, joten kosteutus on tärkeätä, varsinkin, kun mennään talvea kohti ja ilmankosteus laskee. Päätin alkaa pitää huolta omien käsieni hipiästä seuraavalla tuotteella:


L'Occitane (Lokki-Tane mun ja mieheni kesken) Dry Skin Hand Creamia ei ehkä ole saatavilla ihan joka kolkasta (ellei tilaa netistä), eikä ollut halvintakaan ikinä, mutta tähän mennessä tekemieni kokeilujen myötä osoittautunut parhaaksi käsirasvaksi, mitä olen kokeillut. Koskaan. Voittaa jopa Body Shopin Hamppukäsirasvan, joka taitaa olla mieheni luottotuote edelleen.

Sattui tuuri, kun kävelin L'Occitanen putiikkiin pari viikkoa sitten. Siellä oli käynnissä ota 3, maksa 2 -kampanja, joten hamsteri itsessäni heräsi ja toin miehelleni oman tuubin ja itselleni varatuubin talvea odottamaan. Voide sisältää kosteuttavaa karitevoita 20%, voide imeytyy nopeasti, eikä jää lähmäiseksi iholle.

Sisäinen hamsterini myhäilee ja virnuilee tyytyväisenä aina seuraavan kuvan, tai näyn nähdessään:


Aah, uusia lakkoja. Monta uutta lakkaa! Mainitsin aiemmin Saksaan Kosmetik4lessille tekemästäni tilauksesta ja tässä sulottaret ovat. Mitä noita laskemaan, halbaa kuin saippua ;). Essenceä ei myydä Suomessa, mutta on muualla Euroopassa hyvin suosittu merkki, joka valmistaa muutakin kosmetiikkaa, kuin vain kynsilakkoja. Hintaansa nähden (1,55€/kpl) lakat ovat aivan ällistyttävän laadukkaita ja hyväpigmenttisiä. Lakkojen suti on todella leveä, jopa leveämpi, kuin Essien Suomi-sudillisissa pulloissa. Täytyy myöntää, että täyttä ihastumista on ilmassa.

10 kommenttia:

  1. Lokkitaane (hehee!) on kyllä mahtavaa käsivoidetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Indeed it is! :) 23€/kpl:n hinta tosin vähän kirpaisi, mutta kerran se vain koskee.

      Poista
  2. Ihana banneri :3

    Toi Lokkitanerasva näyttää kivalta! Mistäköhän sitä saisi... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tänään ostosreissulla huomasin, ettei se nyt niiiin harvinaista yksisarvisen rasvaa olekaan, meidän lähi-Emotionista löytyi hyllyllinen Lokkitanea. Varmaan ehkä teilläkin päin :).

      Poista
  3. Tykkään uudesta Bannerista:o) Voi miksi mun piti valita kahdesta vaikeasti saatavilla olevasta merkistä ulkomaan reissullani juuri se vaikeampi tapaus, nimittäin KIKO. Jahkasin pitkään, että kumpia lakkoja ostan, kun en halunnut pakkiini liian monenlaisia puteleita ja KIKOn pullo mielytti enemmän silmääni ja päädyin hamstraamaan niitä. Nehän on kyllä ihan huippulaatusia, mutta kun ei niitä saa mistään, muualta kuin ulkomailta! No, sääteleepää vähän hamstrausta :oD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos :). Mä en oo päässyt hypistelemään, enkä näkemään Kikoja koskaan livenä, mutta ainakin sen merkin tekstuurilakat on näyttäneet kuvien perusteella tosi houkuttelevilta. Ehkä sitä tosiaan itsekin SELVIÄISI pienemmällä määrällä, mutta ääh, hamstraus on kivaa :D

      Poista
  4. Haha, katoin jo pikkukuvasta, että nyt on taas extraa näköjään alkanu saamaan. Pitää varmaan itekin ostaa, jos näkee. Mutta en kyllä noin montaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D. Määrä on just hyvä siihen nähden, ettei sitä KUITENKAAN enää kohta saa mistään ;).

      Poista
  5. Spontaani repsahdus Xtra-kuvalle ;)
    Lokkitane on kyllä oivallista kamaa myös. Käyttäisin, ellei olisi niin kallista....joten nykyisin käytän ihan raakaa shea-voita eli karitevoita. Toimii:)

    VastaaPoista
  6. Jostain syystä meidän lähisiwassa extraa on kuulemma ollut koko ajan, ainakin myyjien mukaan, itse kun vähän piti hamstrausta selitellä.. :D oon sit vissiin ainoa joka tuossa pikkukylässä sitä ostaa.. :-)

    VastaaPoista