maanantai 9. syyskuuta 2013

OPI DS Tapestry

Otsikon mukainen lakka on niin upea ja kaunis ja lähes täydellinen, että vaatii osakseen ihan oman otsikointinsa. Olisi muuten vaatinut paremmat valokuvatkin, mutta muistin lauantaina töissä, että apua apua apua, unohdin kuvata nämä illalla, eikä parempaa hätäkonstia ollut saatavilla, kuin puhelimen (Galaxy S 3) kamera. Iltaan mennessä lakkaukset olivatkin taas tuttuun tapaan risat työpäivän jäljiltä. Kyllä sanon, että vaikka puhelimessa mainostetaan olevan 8, tai vaikka 41 megapikselin kamera, niin silti se on aina puhelimen kamera, ei siitä pääse yli, eikä ympäri. Ja kuvien laatu on juuri sitä puhelimen kamera-luokkaa.

DS Tapestry kuuluu OPI:n Designer Series-kokoelmaan, jotka ovat ikään kuin olevinaan parempia joka suhteessa, kuin perusOPI:t. Taitaahan se vähän sitten niin olla. Näiden suunnitteluun on epäilemättä kulutettu suurempi määrä työtunteja ja panostusta, kuin perussyyskokoelmiin. Hilettä ja kimallusta löytyy joka sävystä. Tapestrya ei enää saa suurimmista nettikaupoista, jotka pitävät varastoissaan sen hetkisiä kokoelmia. eBayssakin kyseistä sävyä on saatavilla hyvin niukasti ja lakka luokitellaankin tällä hetkellä HTF (hard to find)-lakaksi. Mutta tiedättekös: Helsingin Stockmannilta saa! Oma rakas kynsilakkasponsorini, Mika, oli pari viikkoa sitten mukanani sädehoidoissa ja halusi jälkeenpäin hemmotella vaimoaan jollain kivalla :).

Tapestry peitti helposti kahdella kerroksella ja oli levittyvyydeltään, kuinka ollakaan, täydellinen. Sävy on kevyesti oranssihtavaan taittava punainen. Mielestäni itselleni sopii tähän sävyyn shiftaavat paremmin, kuin kylmät punaiset. Seassa on pientä hologlitteriä, mikä tekee lakasta vielä upeamman auringonpaisteessa. Päälle liimasin vielä hopeiset water decalit, jotka olivat niin ryökälemäisen ohuet ja vaikeasti käsiteltävät, että meinasi pinna palaa. Kuvio on kyllä kaunis, tällaisia suvaitsisin laatikostani löytyvän enemmänkin.





Kokeilen hieman pienempää kuvakokoa, klikkaamalla saa isommaksi. Onko hyvempi vai huonompi näin?

1 kommentti: