keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Semioutoa

Monissa blogeissa pyörinyt tehtävä kertoa itsestään 5 outoa (erikoista, ihmeellistä) asiaa on päätynyt itsellenikin jo kauan sitten betternaildayn Sissin kautta, mutta en aiemmin ole saanut aikaiseksi näpytellä outouksiani kaiken kansan nähtäville. Tavallaan pidän itseäni melko tavallisena, jopa hieman tylsänä persoonana, jolla ei pahemmin ole pakkomielteitä suuntaan tahi toiseen (paitsi kynsilakkoihin, mutta se ei liene näissä piireissä niin outous :D). Seuraavat asiat kuitenkin putkahtelivat mieleen ilman suurempia kaivelemisia.

1. Lempparijuomani on tällä hetkellä Pepsi Max, minkä pullo on ollut avattuna jääkaapissa pari päivää ja joka on ollut kaadettuna lasiinkin mieluiten tunti, pari ennen nauttimista. En tykkää, kun "liian hapokas" Pepsi räiskyy lasista nenään ja se maistuukin paremmalta lemmehtyneenä.

2. Tykkään siitä, miltä bensa tuoksuu. Tiedän toki, miten myrkyllistä se on haisteltuna, enkä varsinaisesti sitä nuuhkikaan, mutta pidän sitä hajua ihan miellyttävänä bensa-asemilla.

3. Minulla on suuri tarve olla sovituissa paikoissa ihmeellisen paljon etuajassa. En erityisemmin välitä odottelusta, mutta se on miellyttävämpää, kuin tunne siitä, että on myöhässä. Tästä seuraa myös Murphyn lain toteutuminen: mitä enemmän olen etuajassa lääkärissä, työhaastattelussa, juna-asemalla, kaveria tapaamassa, sen todennäköisemmin odottamisen kohde on myöhässä.

4. Varpaankynteni ovat aivan jäätävän hirvittävässä kunnossa, ihan omasta syystäni. Tapanani on ollut ihan lapsesta asti sormin nyhtää ne lyhyemmäksi heti, jos niihin kasvaa vähänkin pituutta. En todellakaan tykkää siitä, miltä ne näyttää 2 millin (!!) pituisina, mutta tämän voisin laskea pakkomielteeksi, vaikka aiemmin hehkutin, etten omaa niitä! Tästä syystä ette tule ikinä (!!) näkemään niitä tässä blogissa.

5. Paras mahdollinen aamupala on suklaa ja yllämainitun kaltainen Pepsi Max. Suklaa maistuu nimenomaan ensimmäisenä asiana aamulla kaikista parhaimmalta.

Nyt tiedätte.

Kaikki tietämäni bloggaajat eivät varmasti ole vielä saaneet tätä haastetta, mutta enpäs osaa mennä sanomaan, kuka on ja kuka ei. Jos tunnet piston sydämessäsi, sinä bloggaajakollega, niin näppäilepäs omaan blogiisi tämä sama tehtävä!

8 kommenttia:

  1. Mulla on ihan sama tuon bensahomman kanssa..:D Auton tankkaaminen on ihanaa, koska silloin se bensa vasta käryääkin. : p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D mahtavaa! :D Harmi, että meillä on diesel-auto tällä hetkellä ja se ei haise yhtään niin hyvälle :)

      Poista
  2. Mä juon Fantan samalla tavalla ku sä Pepsi Maxin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein! Se maistuu vasta oikealta, kun liiat poreet on hävinneet :D.

      Poista
  3. Mä taas tykkään ihan vasta avatusta limusta :D Musta on ihana kun ne poreilee niin paljon ;D

    3. kohta on mulla ihan sama! Mun on PAKKO olla aina ajoissa, ettei kenenkään tarvi odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöö, se räiskyy nenälle ja sitten on nenä märkä! :D Limu myös maistuu paljon makeammalle, kun ei oo kuplat tiellä ;D, mut mä oonki ihan kauhea sokeri(makeutusaine)hiiri.

      Ajoissaolijat, yhdistykäämme! Myöhästelijät on ärsyttäviä!

      Poista
  4. Mulla on aina avattu Dr Pepper tai Pepsi jääkaapissa, koska ilman happoja sitä voi ahmia suun täyteen makeanhimoonsa, mut hapollisena sitä ei kunnolla pysty juomaan edes pieniä suullisia.
    Varsinkin jos seuraavaksi aamuksi on ootettavissa dagen-efter, avaan limun ja jätän vielä korkin raolleen. =D

    Mä oon yleensä aina myöhässä. Tiedän sen, ja siksi mulla on kauhea stressi kaikesta sovituista tapaamisista, mutta en silti onnistu saapumaan paikalle ajoissa. =(

    VastaaPoista
  5. Bensa tuoksuu hiton hyvältä, Pepsimax on ihanaa ja mullakin on samanlainen etuajassa-on-oltava -pakkomielle :D Pitäisköhän mun nyt vihdoin tehdä tämä haaste...

    VastaaPoista