keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Mä vähän uusia

Oho hups, oli Cesarsshopin avoimet ovet jälleen, missä poikkesin. Koriin tarrautui tällä kertaa vaatimattomat 7 Color Clubin lakkaa. Osa läjästä oli neljän euron poistolakkoja ja pari kappaletta saaliista normaalihintaista, joten peruskoulun matikkapäälläni sain kappalehinnaksi ~6€.

Saalis


Muutama yksilö oli mielessä jo, ennen kuin lähdin kotona: ylläolevista lakoista lähes valkoinen Who are you wearing?, keltainen Almost famous ja pinkki foil-lakka Hot like lava.

Who are you wearing? kuuluu samaan kokoelmaan aiemmin hankkimani High societyn kanssa ja sen hankkimattajättäminen jäi kaivelemaan jälkeenpäin, varsinkin kun sitä kehaistiin parissa muussa blogissa. Nyt sen sai 4€:lla, joten mikäs sen parempi tekosyy ;). Lakka peitti tikulla kolmella kerroksella.

Olen tuskaillut halpiskeltaisteni kanssa jo aikoja, en nimittäin ole toistaiseksi löytänyt yksilöä, mikä EI värjäisi kynsiä keltaiseksi (siis sen lakan poiston jälkeen :D). Olisin mahdollisesti päätynyt Pride-kokoelman Dress For The Parade-keltaiseen, jos niitä olisi ollut, mutta tämä korvasi tilanteen mainiosti. Siis Almost famous. Peitti tikun mallikkaasti 2 levityksellä. Kynsille saattaisi riittää ehkä jopa yksikin kerros.

Hot like lavan sisaruslakka Foil me once on majaillut Helmerissäni jo joitain aikoja. Tämäkin on ollut ostoslistalla jo pitkään, mutta nyt vasta sen raaskin ostaa. Kuuluu Foiled-kokoelmaan,sävy on juuri niin ihana, kuin muistelinkin! Peittää kahdella kerroksella.

Olin äärimmäisen iloisesti yllättynyt, kun kuulin Electro candy-kokoelman kuuluvan myös poistohintaisiin tuotteisiin. Kokoelman lakat ovat neon-koostumuksellisia, eli kuivuvat malko mattapintaisiksi. Kokoelman nimikkolakka, Electro candy on hän, syötävän ihana pinkki, mikä hohtaa hieman vaaleansinisenä! Upea! Melko ohut koostumus, vaati kolme täyttä kerrosta peittääkseen.

Ultra violet on Electro candyn sisko, samaa ohuehkoa neon-koostumusta. Tämä shiftaa toiseen sävyyn vielä voimakkaammin, kuin pinkki sisaruksensa, eli johonki vaaleansinisen ja -vihreän suuntaan. Iiihana.

Sugarplum fairy on oikein tosi kiva hologrammiglitteri, joka tekee riittävän peittävän pinnan kynnelle kahdella kerroksella. Hilettä on siis melkoisen tiheästi. Löysin tämän yksilön viimeisenä kappaleena ale-laarista, odottamasta noutajaansa. Täytyi pelastaa <3.

Snow-flakes kuuluu melko uuteen talvikokoelmaan ja on läpikuultava flakie-lakka. Tässä kuvassa mustan Liquid leatherin päällä. On totta, että omistin jo yhden identtisen värisen lastulakan, Inglotin version, millä mieheni minut kerran yllätti ostosreissulla, mutta arvelin tässä olevan jotain erilaista kuitenkin. No, en kovin väärässä ollut, mutta vähän kuitenkin:

Vasemmalla Snow-flakes ja oikealla Inglot 202. Molempia yksi kerros mustan lakan päällä. Onhan noissa nyt selkeä ero! ;D Inglotissa lastut ovat huomattavasti kookkaampia. Tulen vaalimaan rakkaudella molempia ja pitämään niistä hyvää huolta :).

9 kommenttia:

  1. Oih, teillekin muutti Snow-Flakes! Mä ostin sen heti Cesarssilta kun kokoelma sinne asti pääsi :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja ostoksia.Mie kävin myös

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä =) Monelta olit siellä?

      Poista
    2. Olikohan se puoli 12, kun pääsin sinne. Haahuilin melko pitkään, varmaan vartin yli 12 lähdin pois.

      Poista
    3. ok mie olin eka siel ku jokuki haukka =) minun jälkeen tuli muutama mut uskon että en ollu enää puolelta paikalla =)olin 5 yli 11 paikalla ja lähdin varmaan jotain 20 yli.kyllähän siel on kaikkee mut rahat oli nyt rajalliset =)

      Poista
  3. Voi, että taas kivoja hankintoja. Itseltä noista löytyy Hot like lava ja Sugarlum Fairy :)

    VastaaPoista
  4. Mä kävin kans:) Olin onnellinen löydettyäni Ultra Violetin koska se oli mun himotuslistalla :) Juuri muuta ei tarttunutkaan, halpa reissu:D

    VastaaPoista