sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Jopas lykästi

Voi veljet, onnetar päätti kerrankin suosia allekirjoittanutta! Talkandbake-blogin Mimosa laittoi keskiviikkona pika-arvonnan pystyyn, mihin osallistuin viime hädässä puoli tuntia ennen osallistumisajan päättymistä.

Ja: VOI VELJET! Niin siinä kävi, että palkinto lähti matkustamaan Vantaan suuntaan! Oi onnea!

Tällaista oli odotettavissa:



Sävyt olivat jo kuvista katsellen ihan kuolattavan ihanat sen perusteella, mitä googlen avulla sain niistä selvää.

Eilen lauantaina töistä kotiin tultuani hinkkasin nuotit kynsistä pois ja arvoin yhden ihanista sävyistä kokeiluun. Henkilökohtaisen arvonnan voitti Excuse Moi, eli ihana tumma pinkki glitterlakka <3. Olen ihan rakastunut. 2 kerrosta olisi riittänyt, mutta levitin kynsille 3. 






Kuvat ovat sekaisin salamalla otettuja ja ilman. Kello yhden aikaa yöllä auringonvaloa oli hitusen vaikeasti saatavilla. Kauttaaltaan kuvia katsoessa sanoisin, että luonnossa lakka on tummempi, kuin kuvissa.

Lakka on todella glitterinen, mutta glitter on hyvin pientä, joten lakka oli äärimmäisen helppo levittää. Mä pidän tästä sävystä erittäin paljon. Ainut, mikä harmittaa on se, että pullo on vain 3,75ml kokoinen. Täytyy alkaa harkita täysikokoisen hankkimista ;).

1 kommentti:

  1. Kannattaa hankkia täysikokoiset putelit, jos miellyttää ;) (en pakota ostamaan, mutta.. ;) )

    VastaaPoista