perjantai 7. syyskuuta 2012

Oikeaa hololakkaa

Kerroin edellisessä postauksessa pettyneeni hieman Flormareiden hologrammiefektiin sitä nimeä kantavissa kynsilakoissa. Silloin samalla ostosreissulla totta puhuen odotin palavasti tekstiviestiä Smart postilta, jonka oli määrä toimittaa himoitsemani Nfu Oh:n hologrammilakka nro 61 pretty.fi:stä! Vitkuttelin ruokaostoksia Prismassa, mutta pakettia ei vaan kuulunut. Lähdimme illalla Hämeenlinnaan istumaan iltaa ja vartti ennen lähtöä, kun olin lähdössä ulkoiluttamaan koiria, tekstiviesti pirahtaa puhelimeen. En ehtinyt enää juosta Prismaan, jouduin odottaa seuraavaan päivään :(.

Mutta odotus palkittiin! Lakka on nätti, kuin vasikka pienenä <3. En lähtenyt heti poistamaan edellisenä päivänä vaivalla laittamiani lakkoja, joten maltoin mieleni siihen saakka, kun peukalon geelipäällyste napsahti keskeltä poikki maanantaina kiskoessani kenkää jalkaan. Toki olin lähdössä juuri töihin sillä minuutilla, joten jouduin itkeskelemään kynsipuolta seuraavat 8 tuntia. Illalla kotiin päästyäni tein kaikkien kynsien geeleille samalla kertaa täyshuollon. Nufu pääsi testaukseen siis vasta seuraavana päivänä.

Ja tältä se näyttää:



Pullo. Ah, niin kaunis.



Lakan sateenkaariväritys teki kyllä vaikutuksen, mutta en silti malttanut jättää kynsiä koristeluitta. Siispä Flormarin neon-pinkillä kuvioita kärkiin.


Salamatta.


Salamalla.


Yhdyn kaikkiin, jotka sanoo näitä vaikeasti kuvattaviksi!

Ja kuviot Konadin m57-laatalla: 




2 kommenttia:

  1. Kauniit!! Mä taidan tilaa ton saman ihanan hololakan. En ollut ajatellut, että Flormaleillakin voi leimata. Hyödyllinen postaus! :)
    Fanttinen

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kiva olla hyödyksi :).
    Tosiaan osa Flormareista sopii hyvin myös leimaukseen, kuten esim. tämä pinkki ja hopea. Merkiltä löytyy myös lakkoja toisesta ääripäästä, jotka jättää kynteen korkeintaan märän läntin (esim. "neon"-keltainen ja -oranssi)

    VastaaPoista