torstai 27. syyskuuta 2012

Pör pör pörrö

Olin mainonnan uhri, jälleen kerran. Facebookin Kynsikoristelut-ryhmän seinälle ilmestyi pari päivää sitten kuva, missä henkilö X (ei kuulemma kirjoita blogia) oli kuorruttanut kyntensä askartelukäyttöön tarkoitetulla samettijauheella. Kuva tuli mieleeni ostosreissulla toissapäivänä, kun ohitin Tiimarin ja pakkohan sinne oli piskahtaa käymään.

Näissä on pohjalla Make Up Storen Henric, eli vähän tummemman sävyinen vihreä ja Wet'n Wildin Wild Shine - kirkas päällyslakka. Koitin arpoa laitanko alle värilakkaa vai en, koska en ollut ennalta varma "pölyn" peittävyydestä. Oli hyvä, että päädyin laittamaan, sillä n.5 tunnin kuluttua kynsissä oli jo kiiltäviä, karvattomia (:D) kohtia. Olin tosin ruoanlaiton yhteydessä mm. rasvannut uunivuoan voilla ja pessyt kädet useaan kertaan, mitkä kulutti kynsien pintaa selvästi.

Hih, nää oli aika hauskat. Käytännölliset? Ei. Tavallisesta, nopeasta käsien pesusta pörröt selvisivät leikiten, olivat vaan samettimaisesti märät pitkään pesun jälkeen. Jos vastaisuudessa haluaisin näiden kestävän kauemmin, kuin vajaan päivän ja tiedän tulevani tekemään töitä käsillä (ruoanlaitto ym.), laitan varmaan kaksi kerrosta pörröä. Siis: päällyslakka, pörrö, toinen kerros päällyslakkaa ja pörrö vielä siihen päälle. Laitoin kynnet eilen aamupäivällä ja nyt, vuorokausi myöhemmin osa kynsistä on jo kokonaan kaljuja, osassa pörröä on vielä ihan hyvin. Summa summarum, hauskan näköiset ja tuntuiset, mutta äärimmäisen lyhytikäiset.







2 kommenttia:

  1. Hihi, kynsikoristeluissa tais kyllä iskeä vähän pörrövillitys. Mullakin oli ensin niissä vaan yksi kerros pörröä, mutta lisäsin toisen kerroksen hetken päästä kun ei ollut ihan kynnen reunaan tarttunut. Kestää varmasti paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :D. Tiimarien täytyy alkaa kohta myymään eioota, kunhan tää tästä vielä villiintyy :)

      Poista