tiistai 1. tammikuuta 2013

Back to business

Kas, en ollutkaan lyönyt hanskoja vallan tiskiin ja lopettanut bloggarin uraani. Pidin lähes koko joulukuun taukoa ja tässä ollaan taas, entistä ehompana.

Joulu meni ihanasti kotikonnuilla Pohjanmaalla ja himo hakea töitä kotiseudulta kasvoi taas 10 potenssiin. Miehen piti kiitää tapaninpäivän illaksi jälleen töihin, joten vierailumme loppui siihen päivään. Haluttiin omaan kotiimmekin (tai no lähinnä mä halusin) vähän jouluhenkeä, joten kävimme kaatamassa kuusen Clas Ohlsonilta. Aika nätti veitikka se oli:

Tänään viimein vaan ei enää jaksanut kuusen roudaamista kylpyhuoneen ja olkkarin välillä (nelijalkaiset eivät oikein ymmärtäneet puun funktiota), ja kuusi sai lähtöpassit kellariin.

Uusi vuosi koitti tänään (oikeestiko, Sherlock?). Juhlistimme sitä miehen kanssa eilen mättämällä Amarillossa vatsamme täyteen t-luupihvejä ja punaviiniä (josta mies ei liiemmin vällännyt, joten mullehan pullo jäi juotavaksi lähes kokonaan... ai, pää!).
En muista, oonko koskaan tehnyt uuden vuoden lupausta, joka olisi pitänyt loppuun saakka, mutta onhan se kaunis ajatus, joten jälleen: Lupaan ja vannon pudottaa painostani 15kg kuluvan vuoden aikana. Noin.

Uuden vuoden kynsinä palvelivat yksinkertaisesti Opin Metallic 4 Life-lakalla kuorrutetut kynsimet. Laitoin lakan alle jälleen kaksi kerrosta folioliimaa, koska en vaan jaksa sitä glitterin hinkkaamista poistovaiheessa. Lakka on ihana, eikä todellakaan kaipaa päällensä mitään lisäkoristuksia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti