tiistai 8. tammikuuta 2013

Pinkkiä liukuvärjäystä

Pitkään on ollut mielessä jo liukuvärjäys. Oon tainnut kokeilla sitä aikaisemmin kaksi tai kolme kertaa. Valitsin lakoiksi China Glazen Strawberry fieldsin ja Always a ladyn. Itse liukuvärjäys onnistui tällä kertaa ihan ok:sti, mitä nyt kynsinauhat olivat päässeet niin kuiviksi, ettei lakat meinnanneet lähteä niistä pois jälkeen päin. Kauhiaa sotkemista se vaan oli. Joka paikka oli tahmeassa kynsilakassa ja kädet oli ranteita myöten sotkussa :D.

Päätin leimata päälle vielä DRK-A-laatasta kiemurat mustalla Konadin lakalla. Kuvio ei ollut melko pienikokoisille kynsilleni paras, vain peukaloissa kuvio mahtuu olemaan kokonaisena. Jossain vaiheessa aloin hätäillä liikaa ja onnistuin pyyhkäisemään useasta oikean käden kynnen kuvioista melkoisen rannun pois. Huokaisin helpotuksesta huomatessani kuitenkin vasemman käden kynsien olevan ok:t ja aloin siivota välineitä paikoilleen, ja kas, vetäisen vasemman keskisormen kynnen helmerin laatikkoon! Suuritöisyytensä vuoksi ei käynyt edes mielessä, että olisin alkanut tekemään yhtä kynttä alusta asti uudelleen, pitkä kolo keskarin lakassa on valitettavasti nähtävillä myös kuvassa. Pahoittelen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti